Tieteellisten pätevyyksien myöntämisen tarkoitus on osoittaa henkilö päteväksi eli validoida hänet eri tasoisiin tieteellisiin tehtäviin. Koska pätevyyden arvioimiseen voivat kyetä vain asiantuntijat, jotka itse ovat päteviä ja päteviksi asiantuntijoiden toimesta todettuja, on nimikkein osoitettavilla arviointimenettelyyn perustuvilla pätevyyksillä todellinen merkitys.
Tieteellinen pätevyys ei ole sama asia kuin ammatillinen pätevyys, mutta läaketieteen kentässä tieteellinen ja ammatillinen pätevyys ovat kuitenkin usein huomattavan päällekkäisiä. Esim. leikkaaminen vaatii erikoislääkärin tutkintoa, mutta leikkausmenetelmien tehon ja turvallisuuden – ts. toimivuuden – arviointi vaatii tieteellistä pätevyyttä ja otetta.
Tieteellisiä pätevyyksiä on kolmentasoisia:
1. Tohtorin tutkinto
2. Dosentuuri
3. Professorin pätevyys
Kaikkien myöntämisessä noudatetaan asiantuntijamenettelyä, ts. vähintään kaksi lääketieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston nimeämää asiantuntijaa arvioi hakemukset.
1. Tohtorin tutkinto
Tohtorin tutkinnon osaksi tarkoitettu väitöskirja voi koostua osajulkaisuista tai yhdestä ns. monografiatyyppisestä teoksesta.
Jos kysymys on osajulkaisuista koostuvasta teoksesta, osajulkaisujen kuuluu pääsääntöisesti olla hyväksyttynä julkaistavaksi kansainvälisiin, referee-käytäntöä noudattaviin tieteellisiin aikakauslehtiin. Tieteellisissä lehdissä kunkin osajulkaisun arvioi vähintään kaksi kansainvälistä asiantuntijaa eli refereetä.
Osajulkaisuja täytyy olla vähintään neljä sellaista, joissa opinnäytetyön tekijä on ensimmäisenä kirjoittajana eli päätekijänä. Kunkin osajulkaisun ovat tarkastaneet väitöskirjan ohjaajat, joita voi olla 1-3 (4), jo siinä vaiheessa, kun ne käsikirjoituksina lähetetään lehtiin tarkastettavaksi. Yhden osajulkaisuun johtavan tutkimuksen tekeminen kestää keskimäärin vuoden.
Kun tohtorin tutkinnon opinnäytetyöksi tarkoitettu teos on kirjoitettu ja sen osajulkaisut pääsääntöisesti hyväksytty julkaistavaksi, sen tarkastavat väitöskirjan ohjaajat ja sen jälkeen väitöskirjatoimikunnan nimeämä henkilö tarkastaa sen muodollisen riittävyyden osalta ennen kuin väitöskirjatoimikunta käsittelee väitöskirjaksi tarkoitetun käsikirjoituksen.
Jos väitöskirjatoimikunta katsoo käsikirjoituksen olevan muodollisesti riittävä väitöskirjaksi, se esittää tiedekuntaneuvostolle asiantuntijoiden nimeämistä väitöskirjan esitarkastajiksi.
Tiedekunnan nimettyä esitarkastajat ja näiden tarkastettua väitöskirjan, tiedekuntaneuvosto – mikäli esitarkastajat puoltavat opinnäytetyön hyväksymistä – nimeää vastaväittäjän, joka tarkastaa väitöskirjan julkisessa väitöstilaisuudessa.
Mikäli vastaväittäjä esittää väitöskirjan hyväksymistä, tiedekunta hyväksyy väitöskirjan opinnäytetyöksi tohtorin tutkintoon.
Kun tutkintoa suorittava on lisäksi suorittanut muut tohtorin tutkintoa varten vaadittavat kurssimuotoiset opinnot, tiedekunnan dekaani kirjoittaa tutkintotodistuksen.
Suomessa on tällä hetkellä yli 20000 lääkäriä (0,4 % väestöstä). Heistä n. 20,7 % on väitelleitä (0,08 % väestöstä). Erikoislääkärin tutkinnon suorittaa n. 59,3 % kaikista lääkäreistä (0,23 % väestöstä). Erikoislääkäreistä väitelleitä on 27,7 % (0,07 % väestöstä).
2. Dosentuuri
Yliopistolaki (16 §) ja yliopistoasetus (1,8 §) määrittelee dosenttien aseman yliopistossa.
Dosentiksi voidaan hakemuksesta nimittää henkilö, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön ja hyvä opetustaito.
Hakijan tieteellisestä pätevyydestä on hankittava lausunto vähintään kahdelta asiantuntijalta, jollei lausunnon hankkimista pidetä erityisestä syystä tarpeettomana.
Hakijan on annettava julkinen opetusnäyte, jollei sitä erityisestä syystä pidetä tarpeettomana.
Dosentuuria hakeva toimittaa tiedekuntaneuvoston nimeämiä asiantuntijoita varten tiedekuntaan ne julkaisut, joilla hakija haluaa tieteellisen pätevyytensä osoittaa.
Asiantuntijat arvioivat hakijan tieteellisen tuotannon ja kirjoittavat siitä tiedekuntaneuvostolle lausunnon ja joko puoltavat tai jättävät puoltamatta dosentuurin myöntämistä hakijalle.
Tiedekuntaneuvosto esittää tai jättää esittämättä dosentuuriin kiinnittämistä yliopiston kanslerille tai vastaavalle.
Kansleri kiinnittää hakijan tai ei kiinnitä dosentuuriin.
Väitelleistä lääkäreistä vain pieni osa hankkii dosentin pätevyyden.
Ohjeet dosentuurin hakemiseksi:
Helsingin yliopisto
Itä-Suomen yliopisto
Oulun yliopisto
Tampereen yliopisto
Turun yliopisto
3. Professorin pätevyydet
Professoriksi päteväksi voidaan todeta professorin viranhakujen yhteydessä. Virantäytön yhteydessä tiedekuntaneuvoston asettamat kansainväliset asiantuntijat arvioivat kaikki hakijat. Nykyään kirjoitetaan perusteellinen lausunto vain asiantuntijoiden kolmesta pätevimmäksi katsomasta sekä asiantuntijoiden niin päättäessä muista päteviksi katsotuista hakijoista. Asiantuntijat voivat myös todeta muitakin kuin kolmen kärkeen sijoittuvia hakijoita päteviksi, vaikka näistä ei kirjoitettaisikaan perusteellista lausuntoa.
Viranhaun yhteydessä hakija toimittaa sen julkaisutuotantonsa asiantuntijoille ohjattavaksi, jonka perusteella hakija haluaa pätevyytensä tulevan arvioiduksi.
Aikaisemmin arvioitiin professorin virantäytössä hakijoiden koko julkaisutuotanto, joka koostui parhaimmillaan sadoista alkuperäisjulkaisuista. Nykyään tiedekuntaneuvostot useimmiten pyytävät hakijoita ilmoittamaan ne 20 mielestään parasta julkaisua, joiden perusteella he haluavat pätevyytensä tulevan arvioiduksi.
Dosenteista vain pieni osa saa professorin pätevyyden.
Professorin pätevyyden hankkineista vain pieni osa toimii pysyvästi professorin tehtävissä.
Linkkejä:
HY:n professorin virantäyttömenettely
Laki korkeakoulun professorin ja apulaisprofessorin viran täyttämisestä
Asetus professorin viran täyttämisestä
Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä voi työpäivää venyttämällä tehdä tutkimustyötä tavoitteena tohtorin tutkinto ja dosentuurikin. Professorin pätevyyteen yltämiseksi on käytännössä toimittava riittävän pitkä aika pääsääntöisesti yliopistossa, koska tutkimuksen riittävät resurssit ovat siellä.
Tieteellisten pätevyyksien hankkimista suunniteltaessa on hyvä muistaa, että hedelmällisin kokonaisuus syntyy, kun tiede ja käytäntö kohtaavat. Nokiankin tutkimus- ja kehitystoiminta on menestynyt vain sen vuoksi, että matkapuhelimia voi myydä tavallisille ihmisille.
Toinen tärkeä muistettava asia on se, että lääketieteen akateeminen maailma edustaa oppineisuudeltaan väestön äärimmäistä promillea. Koulutuksen suunnittelijat, professorit, edustavat oppineisuudeltaan vain promillen murto-osaa koko väestöstä. Tässä otoksessa tarpeet ja arvostukset ovat toisenlaiset kuin koko väestössä. Sen vuoksi koulutuskin pyrkii usein ohjautumaan eri suuntaan kuin mitkä olisivat väestön ja työelämän todelliset ja luontaiset tarpeet. Tämä on yliopiston luonne.
Kokonaisuuden kannalta olisi kuitenkin hyödyllistä, että yliopiston koulutuksen suunnittelijat näkisivät ja tuntisivat kentän terveydenhuollon tarpeet. Koska valmistuvista lääkäreistä valtaosa toimii yliopiston ulkopuolella, hyvä kaksisuuntainen vuorovaikutus yliopiston ja kentän välillä loisi perustaa kouluttaa lääkäreille niitä tietoja, taitoja ja asenteita, joita kentän potilastyössä tarvittaisiin.