Aika ajoin aina herätellään keskustelua siitä, tulisiko lääkärikoulutuksen olla tiedeyliopiston sijaan ammattikorkeakouluissa. Perusteena mainitaan lääkärin työn käytännön läheisyys.
Vaikka tälle lähestymistavalle on ymmärrettävät syynsä, lähtökohta ei ole oikea, koska lääketiede on voimakkaasti juuri tieteellisen tutkimuksen vuoksi kehittyvä ala – yksi kaikkein nopeimmin kehittyvistä tieteen aloista, jossa varsinkin nyt eläkkeelle siirtyvän sukupolven aikana tapahtunut ihmisen perimän avautuminen tulee muuttamaan parhaillaan työelämään tulevan sukupolven aikana lääketiedettä yhtä paljon kuin solupatologian (mikroskooppianalyysiin perustuvat patologis-anatomiset diagnoosit) synty 1800-luvulla.
Koska lääkärikoulutuksen tulisi olla arkipäivän käytännön tarpeita vastaavaa ja toisaalta uusinta käytettävissä olevaa tietoa hyödyntävää, olisi mietittävä:
a) kuinka lääkärikoulutus pidetään käytännönläheisenä
b) kuinka uusi geenitieto saadaan arkipäivän lääkärin työhön.
Sen sijaan, että lääkäri- tai hammaslääkärikoulutusta siirrettäisiin ammattikorkeakouluihin, olisi järkevää lisätä yliopiston yhdessä paikallisten koulutuksesta vastaavien henkilöiden kanssa hyvin koordinoimaa ja valvomaa opiskelijoiden koulutusta yliopiston ulkopuolisissa terveydenhuollon organisaatioissa.
Kaikki Suomen yliopistot ovatkin hajauttaneet LL-peruskoulutustaan omien erityisvastuualueittensa sairaaloihin arkipäivän lääketieteen todellisten ammattilaisten opetettavaksi.
Erikoislääkärikoulutuksesta asetus määrää perustellusti puolet toteutettavaksi yliopistosairaalan ulkopuolisissa sairaaloissa. Tämä toteutuu jo nyt, mutta kaksisuuntainen vuorovaikutus yliopiston ja yliopiston ulkopuolisten terveydenhuollon organisaatioiden välillä voisi olla kiinteämpää, vilkkaampaa, suunnitelmallisempaa ja pitkäjänteisempää.
On myös muistettava, että lääketieteellinen koulutus sisältää useita eri tutkintoja: lääketieteen lisensiaatin, lääketieteen tohtorin ja erikoislääkärin tutkinnot. Näistä lääketieteen lisensiaatin tutkinnon tarkoitus on antaa perustiedot, -taidot ja asenteet terveydenhuollossa toimimiseksi, ei kaikkea lääketieteen kentästä. Tietoa voi syventää muiden lääketieteellisten tutkintojen koulutuksessa, mutta lääketieteen lisensiaatin tutkinnon pitäisi sisältää oleellisen tiedon, taidon ja oikean – sekä tieteellisen että ammatillisen – asenteen opetus.
Uuden geenitiedon käytäntöön siirtämisestä, ks. ”Uuden geenitiedon siirto”.