Nykyaikainen tuotantotalous on syntynyt teollistumisen myötä. Sen soveltaminen terveydenhuoltoon on kuitenkin melko uusi asia. Luultavasti koskaan ennen 1900-lukua ja erityisesti aivan viime vuosikymmeniä ei tuotantotalouden ajatuksia ole sovellettu perinteisesti enemmän laupeudentyön kenttään kuuluvaan sairaanhoitoon tai riippumattomuuttaan ja objektiivisuuttaan perinteisesti korostaneeseen tieteeseen. Terveydenhuollon ja yleensä yhteiskunnan nykyiset tehollistamispaineet ovat kuitenkin tuoneet tuotantotaloudellisen ajattelun terveydenhuollon kenttään.
Historiallinen perspektiivi terveellinen
Jossakin määrin on kuitenkin muistettava historiaa. Tiettävästi ennen keskussairaalan perustamista esim. Kotkassa oli vain neljä erikoislääkäriä. Nyt heitä on Etelä-Kymenlaaksossa lähes sata, jos yksityissektori lasketaan mukaan. Väestön koko ei ole suurentunut, ennemminkin päinvastoin. Terveyspalveluiden saannin mahdollisuudet eivät siis voi olla kovin huonot historiallisesta perspektiivistä asiaa tarkastellen. Ovatko tehollistamispaineet todellisia ja oikeutettuja? Julkisessa terveydenhuollossa työskentelevät eivät juuri koe olevansa vajaakäytössä ja väestön ikääntymisen myötä syntyvä työvoiman vaje tulee väistämättä tehollistamaan itsestäänkin kaikkea julkisen sektorin toimintaa välttämättömyyden pakosta.
Historiallisessa katsannossa kehitystä tapahtuu
Kymenlaakson sodanjälkeinen oman sairaanhoitajakoulutuksen käynnistyminen on historiallisesta perspektiivistä katsoen ainutlaatuista. Vastaavaa ei ollut aikaisemmin tapahtunut. Sairaanhoitajien saatavuudessakin tilanteen täytyy olla nykyään kohtuullisen hyvä verrattuna isovanhempiemme aikaiseen tilanteeseen. Kymenlaakso on sairaanhoitajien koulutuksen suhteen melkein omavarainen, samoin kuin Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri. Tuotanto on tehokasta ja siirtyminen työelämään ongelmatonta.
Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulujen syntyminen 1990-luvulla on tuonut alueelle myös mahdollisuuden suorittaa esim. terveydenhuollon maisterin tutkinto osittain paikallisesti. Akateemisen koulutuksen mahdollisuuksien valikoima on Kymenlaaksossa kuitenkin muuten valitettavan suppea.
Lääkäreiden koulutusmäärät ongelmallisia
Lääkäreiden saannin suhteen Kaakkois-Suomi on lähes täysin riippuvainen ulkopuolisen lääkärituotannon tehokkuudesta, eikä lääkärikoulutusmäärien riittävyyden arvioiminen valtakunnallisesti – siis ei alueellisesti – yhtään tule helpottamaan tilannetta, koska Helsingin yliopiston erityisvastuualueeseen kuuluvat Kymenlaakso ja Etelä-Karjala joutuvat ammentamaan lääkärinsä ja erikoislääkärinsä pääosin samasta lähteestä kuin vetovoimaltaan tietyissä asioissa ylivoimainen Pääkaupunkiseutu ja koska HY kouluttaa koko kaksimiljoonaista erityisvastuualuettaan varten saman verran lääkäreitä/vuosi kuin väestömäärältään alle puolet pienempien muiden erityisvastuualueiden napakaupunkien yliopistot. On mahdollista, että Kaakkois-Suomeen ei tämän vuoksi saada riittävästi lääkäreitä tulevina työvoimapulan vuosina, ellei lääkärillä ole jokin erityinen syy (perhe, omaisuus tms.) tulla juuri tälle alueelle.
Tätä lääkäreiden saannin ongelmaa ei voida ratkaista pelkällä terveydenhuollon tuotantotalouden kehittämisellä, vaan tarvitaan pysyviä ratkaisuja henkilöstölogistiikan parantamiseksi (linja-auto- ja junayhteyksien kehittäminen työssäkäynnin Pääkaupunkiseudulta mahdollistavaksi) ja paikallisten koulutusmahdollisuuksien, ml. yliopistotason koulutus, jatkuvaa kehittämistä.
Tuotantotaloudellinen näkökulma tarpeellinen
Tuotantotaloudellista näkökulmaa tarvitaan terveydenhuollossa kuitenkin koko ajan järkevöittämään toimintamalleja. Jo alkanut ja koko nykyisen sukupolven työssäkäynti-iän jatkuva työvoimapula edellyttää prosessien tarkastelua kriittisesti etsien kohtia, jossa prosessia voitaisiin yksinkertaistaa. Myös tieteen jatkuva kehitys saattaa tuoda sellaisia ratkaisuja, jotka muuttavat käytäntöjä, ja ennen kaikkea terveydenhuollon tietotekniikan kehitys tulee vaikuttamaan terveydenhuollon tuotantoa ylläpitävästi tulevina työvoimapulan aikoina, koska helposti siirtyvä sähköinen tieto mahdollistaa sen, että kaikkeen ei enää tarvita henkilöä joka paikkakunnalla.
Tuotantotalous ei ole kaikki
Toimintaprosesseja kehitettäessä on kuitenkin koko ajan pidettävä mielessä sairaanhoidon vanha laupeudentyön ideaali ja tieteen riippumattomuus taloudellisista seikoista. Ilman näitä henkilökunnan jaksaminen voi loppua ennenaikaisesti. Kaiken hoidon tulee perustua tutkittuun tietoon ja terveydenhuollon on eettisten periaatteittensa vuoksi tehtävä se, mikä tutkitun perusteella oikeaksi tiedetään, vaikka tuotannon tehostaminen vaatisi lyhyemmän tien valitsemista.
Myöskään potilaan ihmisyyttä ei pidä tehollistamispaineissa unohtaa. Potilaan näkökulmasta tärkein hoidon laadun merkki on kuitenkin usein potilaan kanssa käytetty aika – ja potilaan vuoksihan terveydenhuoltojärjestelmä on olemassa.